TULPPAANIEN HOLLANTI SEKÄ VIEHÄTTÄVÄT SAKSAN MAISEMAT 8-21.4.2023

Tätä matkaa oli odotettu! Jo pari kertaa siirretty matka päästiin lopultakin toteuttamaan.
Lauantaina 8.4. kokoontui Lohjan kirkkopuistoon viitisenkymmentä retkikerholaista noustakseen Tervon bussiin. Oikea lukumäärä oli helppo todeta kun takapenkin keskipaikka oli tyhjä – se oli vain turvallisuuden vuoksi. Kaikki muut paikat oli täynnä.
Matka Turkuun meni hujauksessa ja satamassa Anne jakoi laivaliput. Saatoimme mennä turvatarkastuksen kautta/ohi laivaan.
Laivan viihdetarjonnasta päästiin nauttimaan, kukin tavallaan. Osa pyörähteli tanssilattialla, osa nautti katselemalla esiintyviä taiteilijoita.

Aamulla saavuimme Tukholmaan. Herätys oli vähän milloin sattui, aikaerosta johtuen. Aikainen aamiainen ja laivasta ulos. Kaikkien saavuttua bussiin, läksimme matkaan, Tukholman ali etelää kohti. Pitkä matka edessä.
Aika kului matkatovereihin tutustuessa, toki taukojakin pidettiin. Kahvilla käytiin Ödeshögissä ja ruokailemassa Klevshultissa. Grännan karkkeihin piipahdettiin tutustumassa myös. Ruotsin lounaisrantaa seurailimme Malmön suuntaan, valtava Juutinrauman silta houkutteli ajamaan suoraan toisella rannalla vilahtelevaan Tanskaan. Me ajoimme kuitenkin Malmön satamaan ja nousimme Travemündeen vievään laivaan. Eteläinen Itämeri oli rauhallinen, joten saimme hyvät yöunet, tosin lyhyet.

Saksaan saavuttiin ilman mitään muodollisuuksia. Autobahn imaisi mukaansa kohti Bremeniä. Pääsiäispyhien vuoksi avoimia taukopaikkoja oli hankala löytää. Niitä kuitenkin löytyi tarpeeksi ja pääsimme hyvissä voimin lounastauolle Groningenin kauniiseen kaupunkiin ja sen ydinkeskustaan. Olimme jo Hollannin puolella, rajanylitys meni ilman muodollisuuksia, lähes huomaamatta – eräs EU:n eduista.

Ruokailtuamme oli vuorossa Ijsselmeerin patotie. Vuonna 1933 valmistunut 35 km pitkä pato erottaa tekojärven, polderin, Pohjanmerestä. Vaikuttava rakennelma. Näkymiä haittasi sateinen sää, mutta erotimme hyvin polderissa kymmenet, ehkä sadat tuulimyllyt jotka jauhavat sähköä hollantilaisten käyttöön. Padon toisella puolella kuohui Pohjanmeren aallot.

Illan suussa olimme perillä Katwoudessa, jossa meillä oli majoitus hienossa Van Der Valk Vollendam -hotellissa. Alue on nimeltään Waterland, ja nimensä mukaisesti vesi on läsnä joka paikassa. Siksi kanavat ovat tärkeitä kulkuväyliä, ja maan pinta on paikoittain veden pintaa alempana.

Tuloiltana meillä oli hieno illallinen hotellissa.

Raskaan matkustuspäivän jälkeen eipä muuta jaksettu kuin kannatella vatsa hotellihuoneen sänkyyn.

Amsterdamiin tutustumiselle oli varattu koko seuraava päivä. Jari-opas haki meidät hotellilta ja hän kertoili Alankomaista ja Amsterdamista matkallamme kaupungin keskustaan kansallismuseolle. Sen kellarissa oli valtava P-paikka busseille. Sinne meidänkin bussimme jäi meitä odottamaan, sitä ei museoitu, vaikka joku sitäkin ehti epäillä.

Kanaaliristeilylaivaa piti hieman etsiä, kun oli epäselvyyksiä laivan lähtölaiturista. Matkaan kuitenkin lopulta päästiin, koko laiva ihan meitä varten varten. Istumapaikat oli pöytien ympärillä ja pöytien pinta oli kartta, josta saatoimme seurata reittiä pitkin matkaa.

Pujottelimme pitkällä veneellämme -laivalla- pitkin poikin Amsterdamin kapeita kanaaleja. Ihailimme hienoja ja kuuluisia rakennuksia ja muita nähtävyyksiä ja lukemattomia asuntolaivoja, joita oli kiinnitetty kanaalien varsille. Ihailla täytyi myös kuskien taitoa; kanavat olivat tosi kapeita ja mutkat jyrkkiä, mutta ilman kolhuja päästiin läpi koko reitti.

Risteilyn jälkeen läksimme oppaan johdolla etsimään sopivaa ruokailupaikkaa. Eräällä pienellä aukiolla hän pyörähti ympäri ja sanoi tässä olevan vaihtoehtoja jokaiseen makuun. Kiitimme avusta ja läksimme etsimään sopivaa ravintolaa. Se löytyikin ja ruoka oli maukasta.

Jälkiruuaksi etsiydyimme terassille sopivan matkan päähän Kansallismuseosta. Hörpimme jälkiruokamme urheasti ulkona, vaikka sää oli tuulinen ja kylmä, auringosta huolimatta. Kalsaa! Kaupunkiakin tutkistelimme ja komeita rakennuksia ihailimme ihmetellen niiden kapeutta. Polkupyöräilijöitä tässä kylässä riittää! Ja he menevät, toiset väistää!

Bussillemme löysi retkeilijöistämme kaikki paitsi kaksi, he olivat jo menneet taksilla hotellille. Toiset bussilla perässä.

Lissessä, Amsterdamin lähistöllä on kuuluisa Keukenhofin kukkapuisto. Se oli keskiviikon tutustumiskohde. Ällistyttävä paikka! Odotimme jotakin pikkupuistoa ja paria kukkapenkkiä. Saimme monta hehtaaria tulppaaneja ja muita kukkia!! Ja se puisto! Äärettömän kauniisti ryhmiteltyjä, monipuolisia kukkaistutuksia joissa kukkien väriloisto on jotakin aivan ihmeellistä. Päällystettyjä polkuja olisi ollut 15 km kuljettavaksi, ja kaikkien varsilla hyvin hoidettuja monipuolisia istutuksia ihailtaviksi. Monta rakennusta, joissa kussakin erilaista informaatiota kaikista mahdollisista ja vähän mahdottomistakin sipulikukista, ja tietenkin mahdollisuus saada jotakin syötävää/juotavaa. Vessat luonnollisesti kaikissa rakennuksissa – ja siistit! Ei ihme, että väkeä oli puistossa paljon, parkkipaikoilla oli busseja ainakin sata, asuntoautoja saman verran ja henkilöautoja monta hehtaaria.

Hotellin illallisen jälkeen kaikki olivatkin niin täynnä sielun ja ruumiin ravintoa, että oli vain kellahdettava yöunille.

Omatoimipäiväksi kutsuttu seuraava päivä vei tutustumaan hotellin naapuritontille, juustomyymälään ja puukenkien tuotantopaikkaan. Saimme tutustua juuston valmistuksen eri vaiheisiin ja myös maistella eri juustoja.

Puukenkiä käytetään yhä vieläkin jopa arkikäytössä. Niiden historiasta ja tuotantotavasta saimme lyhyen mutta kattavan kuvauksen puukenkäverstaassa. Mielenkiintoista.

Lounaan jälkeen läksimme Edamiin. Juustoistaan tunnettu paikkakunta on antanut nimen suositulle juustolle. Monta juustoihin keskittynyttä kauppaa -pitihän niissä käydä maistelemassa erikoisuuksia. Ostettuakin tuli jokunen juusto.

Musiikkikaupassa kauppias toivotti meidät tervetulleiksi Natoon, hauska veikko.

Volendamissa kävimme katsastamassa rantakaistaleen, kuten monet muutkin turistit. Tuuli teki rantavierailusta kolean, mutta maukas vohveliannos kahvin kera lämmitti.

Illallisen jälkeen olikin edessä pakkaaminen, huomenna lähdettäisiin seuraavaan paikaan.

Perjantaina 14.4. oli tosi aikainen herätys. Tavanomaisen kuohari-aamiaisen jälkeen pakkasimme kaikki matkatavarat bussiin ja jatkoimme matkaa. Ensiksi ajelimme tutustumaan yksityiseen museoon Langenboomiin. Saimme alkukahvituksen jälkeen tutustua neljässä ryhmässä valtavaan kokoelmaan kaikenmaailman esineitä. Yhden miehen,Wim Van Schayik, sepänpajasta alkuunlaittama museo kattaa esineistöä nukketaloista kodinkoneiden, traktorien ja mopojen kautta maataloustarvikkeisiin ja militariaesineistöön. Kukaan ei tiedä miten monta esinettä museossa on. Kaikki museon esineet on kunnostettu ja ne ovat aivan uuden näköisiä, upeita. Huomisin museo vietti 60v.-juhlaa!

Tutkimistahan siellä olisi ollut vaikka kuinka pitkäksi aikaa, kolme tuntia hurahti aivan noin vain. Kierroksen päätteeksi kokoonnuimme vielä saliin ja meillä oli talon tarjoamien virvokkeiden lomassa mahdollisuus kysellä lisää museosta ja sen esineistöstä.

Matka kohti seuraavaa kohdetta sujui nuokkuen Autobahnia pitkin. Onneksi kuljettajamme Juha oli hereillä ja pystyi väistämään läheltäpiti- tilanteen. Jollakin henkilöautokuskilla arviointivirhe oli aiheuttaa kolarin.

Koblenz Moselin ja Reinin yhtymäkohdassa on tärkeä risteyskaupunki ja Saksan viiniteollisuuden keskus. Deutsches Eck -nimellä saksalaiset jokien liittymäkohtaa kutsuvat. Tarkoituksenamme oli käydä kuvaamassa Keisari Wilhelmin ratsastajapatsasta kyseisellä niemekkeellä. Pääsimme vapaalle kuvausetäisyydelle, mutta väärälle puolelle jokea. Pujottelu bussilla takaisin kunnollisille  kaduille kapeiden kujien kautta aiheutti päänsärkyä ja hikikarpaloita kaikille muille paitsi Juhalle. Hän käänteli ison auton mahdottomistakin paikoista tyynen rauhallisesti oikealle reitille – ja pääsimme lopulta kuvaamaan Keisari Wilhelmiä oikeasta perspektiivistä. Yli 30m korkeaa pystiä oli kuitenkin vähän vaikea saada sopimaan ruutuun.

Reinin vartta vastavirtaan seuraillen ja upeita linnoja katsellen ajelimme Rüdesheimiin, seuraavaan majapaikkaamme, Altdeutche Weinstubiin. Illalliselta kaaduttiin petiin, väsytti.

Aamiaisen jälkeen tutustuimme jalkaisin Rüdensheimin keskustaan suomenkielisen oppaan johdolla. Jatkoimme bussilla korkealle Reinin rantakallioille ihailemaan Germaanien muistomerkkiä ja saksalaisten itsensä mielestä kauneinta saksalaismaisemaa. Olihan se kaunista!

Seuraavaksi ajelimme kiintoisaan kohteeseen: Asbachin konjakkitehtaalle. Saimme yllättävän mielenkiintoisen videoesityksen Asbachin konjakkitehtaan historiasta ja tuotteen kehityksestä. Toki tuotteiden maistelut kelpasivat myös, nam!

Lounaan jälkeen nousimme jokilaivaan ja lähdimme risteilemään Reiniä alavirtaan. Laiva puikkelehti vuolaassa virrassa ja vilkkaan liikenteen keskellä Reinin toiselta puolelta toiselle, matkustajia ottaen/jättäen. Mielenkiintoisia maisemia toisenlaisesta näkövinkkelistä.  Risteilymme päättyi St Goarshouseniin. Siellä oli bussi meitä odottamassa ja ajelimme sillä ylös rantakukkulalle. Tässä kohdassa Rein on kapeimmillaan; 113m leveä ja 25m syvä ja virta on erityisen voimakas.

Tarun mukaan rantakalliolla istui kaunis neito, Lorelei, houkuttelemassa ohikulkevien laivojen kippareita haaksirikkoon. Moni laiva ajoikin kiville, ja rannalla odottelevat joukot ryöväsivät laivan lastin. Loreleille on pystytetty patsas -tai kaksikin. Kävimme tervehtimässä alkuperäistä Lorelei-neitoa ylhäällä kalliolla. Sieltä on mahtavat näkymät Reiniä ylös ja alas!

Jaksoimme vielä illalla erikoisillalliselle ravintola Hanneloreen. Sauerbraten ja Schnitzel maistuivat. Tietenkin piti testata paikallinen erikoisuus Rudesheimer Coffee, maistuva jälkiruuan jälkiruoka!

Sunnuntai oli rauhallinen omatoimipäivä, osa käväisi tutustumassa lähiluostariin, osa tutustui Rüdesheimiin ja sen ostosmahdollisuuksiin. Mekaanisen musiikin museossa jotkut kävivät ihmettelemässä automaattimusaa. Joillekin makuelämys bratwurstin, sauerkrautin ja weissbierin kanssa.
Skandinaavinen ilta hotellia vastapäätä olevassa monen lajin nestepaikassa oli mieleinen, ainakin kovasti naurettiin.

Maanantaina oli normaali arkipäivä ja kaupat auki. Matkalla Eltvilleen saatoimme pistäytyä tarvikeostoksilla. Eltvilleen tutustuimme jalkaisin ja meitä varten avatussa ravintolassa nautimme lounaan. Ravintoloitsija kiitteli vieraitaan vuolaasti, kun tulimme hänen asiakkaikseen. Turismi on hiipunut Saksassakin koronan seurauksena ja kaikilla matkailuun liittyvillä yrittäjillä on tiukkaa. Viinintuotantoon pääsimme tutustumaan 1300-luvulta peräisin olevaan entiseen luostari/vankila/mielisairaalaan. Se on yhä hyvässä kunnossa, koska se on ollut koko ajan käytössä.
Viininmaistiastilaisuuden jälkeen halukkailla oli mahdollisuus tehdä ostoksia tilan myymälästä.
Tilaisuutta käytettiinkin hyväksi.
Illallisen jälkeen oli mietittävä laukkujen pakkaamiset tarkkaan, että käyttötavat olisivat helposti saatavilla loppumatkan ajan.
Hotellihuoneen seinällä oli hyvä ohje, joka napattiin mukaan: Nutze Den Tag / Carpe Diem

Paluumatka alkoi, kolmisen tuntia ajoa ekalle taukopaikalle. Ajankuluksi järjestettiin tietovisa, jonka Jouni voitti. Cellen kauniissa kaupungissa tutustuimme vanhoihin ristikkotaloihin, hienoja.
Soltaussa oli väliyöpyminen illallisineen. Olikin reissun parhaat ruuat, aivan huippua!

Seuraavana päivänä jatkoimme kohti lauttarantaa Puttgardenissa. Edullisen rajakaupan valtaviin valikoimiin tutustuttiin ja jotakin ostettiinkin. Lauttamatkaa oli vajaa tunti ja oltiinkin jo Tanskassa.
Kööpenhaminassa vilkaistiin Amalienborgin linnaa ja Pientä Merenneitoa. Molemmat paikoillaan kuten ennenkin.
Taas lauttamatka, nyt vartin heilaus Hälsingöristä Hälsingborgiin ja oltiin Ruotsissa.
Hotelli rannassa ja hienot huoneet.

Viimeinen ajopäivä Ruotsin eteläosasta Tukholmaan sujui tuttuja teitä pitkin ja tuttuja taukopaikkoja hyödyntäen. Matkaviihteenä muisteluita matkasta, hahmotteluita tulevasta sekä tietovisa. Satamassa lippujen jako ja laivaan nousu. Iltaohjelmasta nautti taas jokainen tavallaan. Aamiaisella ihailtiin kaunista Turun saaristoa mahtavassa auringon paisteessa. Oli hienoa palata Suomeen!

Osa matkalaisista oli tuttuja jo aiemmilta reissuilta, osa oli täydellisesti toisille tuntemattomia. Kuitenkin kaikki tunsivat olevansa tervetulleita ryhmään ja matkan lopussa oltiin yhtä joukkoa.
Kirkkokentällä matkalaisia oli vastassa noutajia ja toiset menivät taksilla.
Puun alle unohtunut reppukin löysi kotiinsa vaivattomasti.

Kiitos kaikille järjestelyissä mukana olleille ja turvallisen matkanteon takuumiehille Tapio ja Juha.

Matkailijat
Leena ja Erkki Pohjonen